Skool hyvä Ystävä – uudelle vuodelle ja Puodille! Tästä vuodesta on tulossa todellakin huikea! Juhlitaanhan, paitsi Suomen satavuotista itsenäisyyttä, myös kyläkauppakulttuurin uudenlaista tulemista verkkoon. Kassakone avattiin jo jouluyönä, mutta kahvimylly ja paljon muuta on kuitenkin vielä asentamatta. Virallisten avajaiskahvien aika on siis vasta edessä.
Tuotteitakin vasta hyllytellään, mutta kynttiläpuoti on jo perustettu ja ensimmäiset kynttilät on sieltä ostettavissa. Hyllyihin ilmestyy uusia tuotteita päivittäin ja kauppiaan suosikkien lisäksi valikoima täydentyy ennen kaikkea sinun toiveista. Tarina rakentuu hiljalleen, sillä kyläkaupassa ei sovi hötkyillä. Ellei sitten ole kyse asiakkaiden kysymyksistä tai tilausten käsittelystä, jotka pitää hoitaa viipymättä! 😉
Minkälaisista tuotteista valikoima sitten rakentuu? Entisajan sekatavarakauppoja seuraten valikoima kasvaa laidasta laitaan. Yksi yhteinen tekijä kaikelle kuitenkin on: Tuotteiden pitää olla valmistettu suurella rakkaudella ja tavalla, joka kestää päivänvalon. Mutta mitä juuri sinä haluaisit tilata edullisesti ja nopeasti? Kerro siitä minulle ja saatat yllättyä.
Puodin kuulumisia voit lukea tältä kanavalta myöhemmin ja tarinaan voit tutustua linkin takaa. Mutta nyt on aika skoolata vielä kerran alkaneelle vuodelle ja toivottaa sinut lämpimästi tervetulleeksi mukaan. Tehdään tästä hyvä vuosi!
Kauppias Jaakko