Eläköön kyläkauppakulttuuri - myös verkossa!

Puodin tarinan siemen kylvettiin jo kesällä 2012, jolloin polkupyöräilin Suomen ympäri – Kaarinasta Utsjoelle ja takaisin. Reilun kuukauden reissulla näin monenmoista pajaa ja puotia, joiden hyllyt täyttyivät niin alueen tunnetuista herkuista kuin paikallisten käsityöläisten rakkaudella valmistamista lahjatuotteista.

Matkan varrelle osui myös monta hylättyä kauppaa, joiden särkyneiden ikkunoiden läpi saattoi vielä aistia entisajan kyläkauppahenkeä. Henkeä, joka ainakin minulle tuo mieleen valkoisessa takissa asiakkailleen ovet avanneet kauppiaat. Paikallisille tutut hahmot, jotka huolehtivat, että valikoimasta löytyi kaikkea tarvittavaa ja joskus jotain yllättävääkin. Ja ellei löytynyt, niin kauppa-auto toi seuraavalla kierroksellaan.

Kun minulle muutama vuosi myöhemmin iski palava halu perustaa verkkokauppa mieleeni tulivat juuri nuo hylätyt kyläkaupat ja paikalliset taitajat. Voisiko sitä katoavaa kyläkauppahenkeä vaalia vielä verkossakin – kaikkien ulottuvilla? Ja voisiko uniikkeja tuotteita ostaa fiksusti yhdessä ja samassa lähetyksessä myös verkosta.

Ja niin syntyi ajatus Puodista – uuden ajan lahjakaupasta, joka kutsuisi tutut ja tuntemattomat mukaville ostoksille. Kyläverkkokaupasta, josta voisi tehdä uusia löytöjä viikottain ja joka voisi olla kannattava kanava maailmalle myös kivijalkakauppiaille ja käsityöläisille - suuremmillekin pajoille, mutta erityisesti niille tuhansille pienemmille, joilla on upeita uniikkeja tuotteita, mutta jotka eivät vain itse halua tai rohkene lähteä vielä omaa verkkokauppaa rakentamaan.

Ja nyt tätä kirjoittaessani en edes tiedä vielä mihin oikein olen ryhtymässä. Olen vain äärimmäisen innostunut siitä kipinästä, joka minulla on palvella asiakkaitani kuin nuo entisajan kyläkauppiaat. Uskon, että yhteisön voima ja arvokkaat palautteet ohjaavat Puotia oikeaan suuntaan. Kauppias on siis herkällä korvalla ja hyllyt täydentyvät vähitellen myös sinun kaipaamista tuotteista.

Kauppiaan takki on jo tilattu ja kyläkaupan vaaka on paikoillaan. Mutta uskallatko sinä heittäytyä mukaan unelmaani? Vain yhdessä voimme synnyttää Puodin, joka elää tarinoista, hyvistä tuotteista sekä ennen kaikkea erinomaisesta asiakaspalvelusta.

Toivotan sinut lämpimästi tervetulleeksi Puotiin!

Puodin takahuoneessa 22.9.2016

Kauppias,
Jaakko